Voisi kuvitella, että tekemällä paljon on tehokas. Jokainen on suhteessa työympäristöönsä kuitenkin omalla tavallaan. Toiset nauttivat selkeistä aikatauluista ja raameista ja säätelevät työtehoaan tehokkaasti. Toiset heittäytyvät ja uppoutuvat työhönsä intohimolla työajoista tai määristä välittämättä. Molemmat tavat voivat olla yhtä hyviä ja molemmilla keinoilla voidaan säädellä kuormittumista työssä. Työyhteisössä on tärkeää tiedostaa jokaisen ainutlaatuinen tapa toimia. Työ useimmiten on jollakin tavalla ihmissuhdetyötä asiakkaiden, kollegojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Ihmissuhdetyö ja tehokkuusvaatimukset koetaan usein hyvin ristiriitaiseksi yhtälöksi. Miten voin ja ehdin tehdä työni hyvin, kun en ehdi kohdata riittävästi ja niin paljon kuin asiakas tarvitsisi. Tämä on yleinen ongelma mm. sosiaalialalla ja hoitotyössä, jossa joutuu tarkkaan säätelemään ajankäyttöään, jotta sitä riittäisi kaikille tarvitseville. Samaan aikaan tarvittaisiin myös kykyä heittäytyä ja olla läsnä kiireettömästi. Kuinka sitten voisi parantaa omaa hallinnantunnettaan työntekijänä, kun aika ei riitä. Syventymällä omien kohtaamisen taitojen vahvistamiseen ja kriittiseenkin analysointiin voi parantaa oman työn tehokkuutta huomattavasti.
Asiakkaan kuulluksi tulemisen kokemus vähentää tarvetta jatkotapaamisille ja samalla vähentää asiakkaan turhautumista. Tämä pätee myös kollegoihin ja yhteistyökumppaneihin ja erilaisiin neuvottelutilanteisiin. Mitä työntekijänä voi tehdä, jotta asiakkaalle jää sellainen olo, että hänen näkökulmansa on tullut ymmärretyksi. Entä mitä sen jälkeen?
Kuinka sitten tuotetaan kuulluksi tulemisen kokemuksia ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksia? Lentäminen tapaamisesta tai kokouksesta toiseen kiireen sanelemana ei ole tehokasta vaikka kalenterin käyttö olisikin mitä optimaalisinta. Ihmissuhdetyössä tehokkuus syntyy taidosta kohdata ja asettautua hetkeen, mennä pintaa syvemmälle ja osoittaa aitoa kiinnostusta ja uteliaisuutta toisen tarinaa kohtaan.
Ratkaisukeskeisessä työotteessa puhutaan ei-tietämisestä. Se on aitoa kiinnostusta toisen kokemusta kohtaan ilman että omat moraalikäsityksiä, näkökulmia tai toimintaehdotuksia tarjoillaan asiakkaalle. On toki tilanteita, jolloin kokenut työntekijä voi perustellusti ehdottaa esimerkiksi asiakkaalle alkoholinkäytön vähentämistä terveyssyihin vedoten, mutta pelkkä tiedon lisääminen ei muuta ihmisen toimintaa. Usko siihen että pystyisi työntekijänä antamaan hyviä neuvoja joutuu ravisteltavaksi ratkaisukeskeisessä työskentelyssä. Hyvää tarkoittavat neuvot eivät lopulta ole kovin vaikuttava työtapa. Tarvitaan menetelmiä, joilla voidaan kasvattaa ihmisen omaa toimijuutta ja motivaatiota oli sitten kyse omasta henkilökohtaisesta kasvusta tai työyhteisössä toimimisesta.
Työntekijänä on opittava kysymään siten, että asiakas, kollega tai yhteistyökumppani voi aina säilyttää kasvonsa erikoisissakin tilanteissa, myös konflikteissa ja tilanteissa joissa työntekijä voi kokea arvoristiriitoja. Kasvojen säilyttäminen ja arvostava kohtaaminen on välttämätöntä hyvän yhteistyösuhteen rakentamiselle missä tahansa ihmissuhdetyössä. Se on mahdollista harjoittelemalla uteliaisuutta ja tutkimalla asiakkaan myönteistä tarkoitusperää, myös silloin kun toinen on toiminut väärin tai aiheuttanut kärsimystä ympärilleen.
Toimijuutta on helpompi rakentaa myönteisen tavoitteen ympärille kuin huonojen asioiden poistamiselle. Siten syventyminen noihin arvopäämääriin tuo tehokkuutta ja ennen kaikkea vaikuttavuutta kohtaamiseen. Taitoja voi opetella esimerkiksi työnohjauksen avulla. Työnohjauksessa on mahdollista reflektoida onnistuneita kohtaamisen tilanteita ja pohtia oman työn vaikuttavuutta ja vahvistaa tietoisuutta omista kohtaamisen tavoista ja taidoista.
Kirsi Pihlaja
